Tyynen valtameren rannikkoa lukuunottamatta maa on enimmΣkseen vuoristoa, jossa on vuoriketjuja, jotka kaartuvat luoteesta koilliseen. Sen lisΣksi siellΣ on useita tulivuoria, mm. Tajumulco (4210 m). Pohjoisen suunnassa maa muuttuu alangoksi, johon kuuluu mm. Meksikon niemimaa Yucatan.
Espanjalaiset alistivat valtaansa maan alkuperΣiskansat, maya-intiaanit v. 1524, jonka jΣlkeen maa oli Espanjan herruuden alla vuoteen 1839 asti, jolloin maa itsenΣistyi. Maan ensimmΣinen sosialistien hallitus, jota johti Arbents syrjΣytettiin amerikkalaisten tuella v. 1954, ja korvattiin USA-mielisellΣ hallituksella. Sen jΣlkeen on ollut oikeistoonsuuntautuvia siviili- ja sotilashallituksia. Viime vuosina on ollut sissilevottomuuksia. Vuonna 1986 valittiin kristillisdemokraatti Vinico Cerezo ensimmΣiseksi siviilipresidentiksi sitten vuoden 1970. Kahvin, puuvilla ja banaanien viennistΣ ja tuotannosta huolehtivat suuret monikansalliset yhti÷t.